Kolme joulukyselyä

Kävimme kiertelemässä ympäri koulua kyselemässä opettajilta ja oppilailta heidän joulumieltään asteikolla 0-5. Tässä huikean kyselyn tulokset: 

  1. Heidi 3

Ulkona masentava sää, mutta viimeisen koulupäivän tapahtumat ovat nostattaneet mieltä. 

  1. Kaarlo 2,5

Joulumielen nostattamiseksi tarvitsisin lunta ja muutenkin talvista maisemaa, koska tämänhetkinen loska- ja jääkeli alentaa fiilistä. Muutenkin ollut vähän kiire. 

  1. Auroora 6

Joulumieleni on erittäin korkea, koska joulu on vuoden parasta aikaa, koska joulu on lämminhenkinen ja ihmisläheinen juhla. Se on antamisen aikaa. Jos ulkona on ankeeta, on ihanaa, että sisällä on tunnelmallista. Tärkeää on jouluvalot ja kuusenkynttilät, ja sen takia meillä on äidinkielenluokassa joulukuusi. Joulu alkaa minusta marraskuun alusta ja päättyy joulukuun loppuun. Minulle kokonaisuudessaan tärkeämpi asia on joulua edeltävä aika, eikä niinkään jouluaatto. Joulu on elämän parasta aikaa (jopa häitäni parempaa).

  1. Jouni 2

On ollut paljon hötäkkää, mm. olkapää murtunut ja flunssa. Lisäksi joulukirkko oli eilen eikä tänään, ja on ollut hirveä kiire, joten ei ole kerennyt ajatella joulua kauheammin. Joulu on vielä aika kaukana. 

  1. Veera 3

Ulkona on märkää ja huono sää, joka ei ole niin jouluinen. Ylipäätään vuosi on kulunut nopeasti ja talvi tuli niin myöhään. 

  1. Valma 5

Noussut päivän aikana, koska on ollut hyvä meininki ja koulu loppuu tänään. 

  1. Anonyymi 3

Ulkona on masentava sää, mutta jotkut ihmiset ovat kuitenkin nostattaneet joulufiilistä. Kaiken kaikkiaan joulufiilis ei ole kovin korkea. 

  1. Pirjo 4,5 

Työviikko painaa vielä vähän päälle, mutta viimeinen tunti pidetty ja joulukirkko nostatti fiilistä. 

  1. Livia 3

Ei lunta, niin sen takia ei ole viisi. 

  1. Annuliina 3

Sää on huono, mutta huomenna pääsee perheen luokse ja saa olla läheisten kanssa sekä syödä jouluruokaa. Myös abien tapahtuma nostattaa joulumieltä, ja fiilis nousee pikku hiljaa kohti vitosta. 

  1. Janne 5

Kirkko oli hyvä ja yhteinen tapahtuma ruokalassa nostattaa fiiliksen tappiin asti. 

Suuri kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille!

Toinen kysely

Kyselimme Aleksi Vehmaalta jouluaiheisia kysymyksiä syyslukukauden viimeisenä päivänä.

  • Minkälainen joulumieli (1-5)?

Ihan lowkey hyvä, ei parasta joulu henkeä, mutta 4

  • Mitä suunnitelmia joululomalle?

Suunnitelmana matka Viroon, lähteä Lontooseen, kavereiden kanssa viettää aikaa ja syödä jouluruokaa.

  • Mitä joulutoiveita sinulla on?

Kaikki orvot saisivat kodit, rahaa ja maailmanrauha

  • Uskotko joulupukkiin?

Uskon.

  • Tykkäätkö kylmästä ja lumisesta kelistä, entä loskaisesta ja liukkaasta kelistä?

Rakastan kylmää ja lumista, mutta vihaan loskasta keliä.

  • Haluaisitko käydä Korvatunturilla?

Totta kai!

  • Onko sinulla jokin jouluperinne?

Syödä joulukinkku ja katsoa joulurauhan julistus.

  • Tykkäätkö talviurheilulajeista, jos kyllä niin mistä ja miksi?

Joo, jääkiekosta, hiihdosta ja laskettelusta. Koska on hauskoja ja nautin niiden tekemisestä.

  • Tykkäätkö jouluruuasta?

Kyllä, rakastan ja voisin mennä naimisiin jouluruokien kanssa.

  • Käytkö pulkkamäestä?

Harvoin ja kyllä tänä talvena vielä.

  • Vapaa sana!

Hyvää joulua!

Kolmas kysely

Joululoma ja vuodenvaihde ovat monille odotettuja hengähdyshetkiä kiireisen syksyn jälkeen. Joululoma tarjoaa erityisen hyvän tilaisuuden viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa, kokeilla uusia asioita ja nauttia talven tunnelmasta. Kysyimme kuudelta kolmosvuoden opiskelijalta, mitä he tykkäävät tehdä jouluna ja uutena vuotena. Tässä heidän vastauksensa:

1. Kotona rauhoittumista perheen kanssa

”Menemme ukille ja mummolle jouluksi, ja muuten olen kotona. Joululoma on minulle ennen kaikkea rauhoittumisen aikaa.”

2. Talviurheilua ja kavereiden kanssa juhlintaa

”Laskettelen ja hiihdän joululomalla. Uutenavuotena vietän aikaa kavereiden kanssa.”

3. Jouluruokaa ja rakettien ampumista

”Jouluna syön paljon jouluruokaa, ja uutenavuotena ammun raketteja.”

4. Rinteeseen rentoutumaan

”Topias laskettelee joululomalla ja viettää uuttavuotta kavereiden kanssa.”

5. Rentoutumista ja ystävien seuraa

”Santtu tykkää rentoutua joululomalla ja viettää uutenavuotena aikaa kavereidensa kanssa.”

6. Mummolaa ja kavereiden kanssa hauskanpitoa

”Vietän aikaa mummolassa ja keksimme kavereiden kanssa kaikkea kivaa säätämistä uutena vuotena.”

Monet oppilaat viettävät joulun perheen ja sukulaisten kanssa. Huomasimme, että uusi vuosi on juhla, joka yleensä vietetään kavereiden kanssa juhlimassa. Hyvää Joululomaa All Time Barca Lineup kuittaa.

Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments