Teksti: Sanni Kosunen Osallistuin kesällä 2017 Lions Clubin järjestämään nuorisovaihtoon Virginian osavaltiossa USA:ssa. Kesävaihto kesti noin kuukauden, joista kaksi ensimmäistä viikkoa vietimme omissa isäntäperheissä ja toiset kaksi kansainvälisellä leirillä, jonka aikana saimme tietoa niin yhdysvalloista kuin muiden maiden kulttuureista. Jo vaihdon kahden ensimmäisen viikon aikana huomasin englannin kielen puhumis rohkeuteni kasvaneen huomattavasti, eikä lauseita tarvinnut miettiä enää päässä etukäteen. Koska host perheessäni oli myös puolalainen nuorisovaihtoon osallistuva henkilö, tuliLue lisää…

Teksti ja kuvat: Mona af Forselles Moikka! Olen toisen vuoden opiskelija Mona Märskystä. Elokuussa koulun alkaessa perusrutiinit alkoivat. Aikainen herätys, kassi täpötäyteen pakattuna treenikamoja ja koulukirjoja. Nopeasti lähimmälle juna-asemalle ja K-junalla kohti Pasilaa. Edessä olisi aamutreenit ja niiden jälkeen muutama tunti koulussa. Rutiineihin palaaminen tuntui hyvältä, mutta aina välillä on kiva kokeilla jotain erilaista. Ensimmäisen jakson jatkoin aiemmalla kaavalla, mutta käynnissä oleva toinen jakso tulisi olemaan aivan erilainen. Sunnuntaiaamuna koneeniLue lisää…

TEKSTI: TARJA LUHTALAMPI, MARJO ALANKO JA KATI RAUHANSALO Mäkelänrinteen lukion opinto-ohjaajat Tarja Luhtalampi, Marjo Alanko ja Kati Rauhansalo nauttivat työstään. Lukiossa opiskeltavat sisällöt ovat laajempia kuin peruskoulussa ja siksi hyvään menestykseen päästäksesi sinun on kehitettävä opiskelutottumuksiasi ja opiskelutaitojasi.  Urheilijana olet jo oppinut, että taitoja pitää harjoitella, jotta ne kehittyvät. Opiskelutaidot ovat opittavia taitoja samoin kuin omassa lajissasi vaadittavat taidot ja niiden oppiminen vaatii määrätietoista harjoittelua.  Tuttua urheilusta, eikö totta! OpiskelutaitojenLue lisää…

TEKSTI JA KUVA: KRISTA TATTARI, EEVA TERVOMAA JA NIINI TOIVOLA Haastattelimme Märsky vs. FC Kynä -ystävyysottelun jälkeen viittä kirjoittamisen parissa työskentelevää miestä: Mika Wickströmiä, Markku Rönkköä, Kalle Virtapohjaa, Antero Tiittulaa sekä Juha Kanervaa. Kysyimme heiltä kirjailijan ammattiin, kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyviä kysymyksiä ja saimme selville monta hyvää syytä lukea ja kirjoittaa. Kirjailijat olivat heti innokkaita lähtemään mukaan ystävyysotteluun ja olivat otettuja saadessaan Märskyltä kutsun. Kaiken kruunasi se, että pelattiin hyvänLue lisää…