Joulun taikaa Märskyssä: opiskelijoiden suunnitelmat ja tunnelmat

Joululoma ovella: Mitä suunnitelmia Märskyn opiskelijoilla on?

Joulu ja sen mukana tuleva loma ovat vihdoin täällä! Märskyn koulussa tunnelma on täynnä odotusta ja joulun henkeä, kun oppilaat valmistautuvat vuoden viimeisiin kokeisiin ja suuntaavat ajatuksensa ansaitulle tauolle. Päätimme kysyä kolmelta opiskelijalta, miten he aikovat viettää joululomansa ja mitkä asiat tekevät joulusta heille erityisen.

Haastattelu Märskyn opiskelijoiden kanssa

Ensimmäinen vuoden opiskelija,”Joululomalla aion viettää aikaa perheeni kanssa. Meillä on tapana koristella joulukuusi yhdessä aatonaattona, ja jouluaattona katsomme aina ‘Joulupukin kuumaa linjaa’. Odotan eniten herkkuja, kuten pipareita ja joulutorttuja. Toivon myös pientä lumikerrosta, jotta voisi mennä pulkkamäkeen pikkusisarusteni kanssa.”

Toisen vuoden opiskelija,”Lomalla aion ottaa rennosti! Viime viikkojen treenit ovat olleet rankkoja, joten lepo tulee tarpeeseen. Tänä vuonna yritämme tehdä piparkakkutalon. 

Kolmannen vuoden opiskelija, ”Abivuosi on ollut kiireinen, joten odotan joululomaa innolla! Meillä on perheessä perinne lähteä mökille jouluksi. Siellä ei ole liikaa hälinää, vaan keskitymme yhdessäoloon ja luonnossa liikkumiseen. 

Joulun tunnelmaa Märskyssä

Vaikka loma ei ole vielä alkanut, Märskyssä joulutunnelma on jo käsinkosketeltava. 

Toivotukset lukijoille

Lopuksi haluamme toivottaa kaikille Märskyn opiskelijoille, opettajille ja henkilökunnalle rentouttavaa ja iloista joululomaa. 

Joulunaika Märskyssä

Märskyn koulun käytävillä on jo joulun tunnelma. Oppilaiden ja henkilökunnan tekemät koristeet tuovat valoa ja iloa pimeneviin päiviin koulun arjessa. Luokkahuoneiden ikkunoissa koristavat itse askarrellut paperilumihiutaleet, ja aulassa näyttävä joulukuusi.

Joulun alla järjestetyt yhteiset tapahtumat ovat olleet kivoja lisäyksiä normaalin koulupäivän arjessa. Perinteinen joulukirkko kokoaa oppilaat ja opettajat yhteen sekä jakamaan juhlamieltä. Lisäksi koulun piparienkoristelu keräsi innokkaita märskyläisiä näyttämään taitonsa.

Tänä vuonna olen kiinnittänyt huomiota yhteisöllisyyteen. Opettajat ovat ottaneet opetuksissa enemmän huomioon joulun ja on pitänyt esimerkiksi askarrella paperilumihiutaleita, ja pelattu jouluun liittyviä pelejä sekä kilpailuja. Tämä on tuonut opetukseen lämpöä ja hauskuutta sekä muistuttanut siitä, kuinka tärkeää on pitää huolta hyvinvoinnistamme. 

Joulu on tärkeä juhla, jossa halutaan muistaa, kuinka tärkeitä jokainen on, ja luoda yhteeenkuuluvuuden tunnetta. Märskyn joulutunnelma ei ole vain koristeita ja järjestettyjä tapahtumia, vaan myös yhteisöllistä voimaa ja hyvää mieltä. Kun koulua on enää jäljellä yksi päivä tätä vuotta, halutaan se vain nauttia ja siirtyä ansaittuun loman viettoon. 

Toinen näkökulma Märskyn jouluun

Märskyssä on tänä talvena ollut historiallisen paljon joulutunnelmaa. Lähestyvä joulu on näkynyt monella tavalla. Pitkin viikkoa on koulun kaiuttimista soiteltu joulumusiikkia ja pidetty joulumusavisaa. Märskyn opkh on myös kannustanut oppilaita rohkeaan jouluiseen pukeutumiseen sekä pitänyt yhteisiä joulu teemaisia hengailu hetkiä. Märskyn Palmia on  kerennyt jo tarjoilemaan jouluruokaa laatikoiden puurojen sekä luumukiisselien merkeissä. Kinkkuakin oli edeltävällä viikolla ruokalassa kaikille tarjolla ja limppua on livautettu vaalean leivän sekaan kenties turhankin usein.

Oppilaat sekä opettajat ovat ovat kuitenkin innoissaan alkavasta joulusta ja ennen kaikkea alkavasta pitkästä joululomasta. Osan opettajien luokatkin ovat saaneet joulun tunnelmallisen tuulahduksen. Näistä opettajien luokista esille erityisesti nousee luokat 235 sekä 143. 235 luokka lähes pursuaa joulukoristeita kuusineen ja lumihiutalineen, eikä kynttilöitäkään ole unohdettu. Kun taas 143 luokka saa kunniamaininnan tunnelmavalaistuksestaan ja jo keksustelua herättäneistä luokan joulukalentereista. Myös ympäri koulua löytyy arkea piristävää joulukoristelua niin ensimmäisestä, toisesta kuin kolmannesta kerroksesta. Jopa urhea-aulassa jo ennen joulukuuta jaettiin joulukalentereita turvallisuus viikot teemalla. Märsky on siis valmistautunut joulunviettoon kaikin keinoin, joten tästä kelpaa jäädä lomalle.

Märskyläisten joululoma

Märskyläiset viettävät joululomaa monipuolisesti nauttien talven riemuista ja perinteisistä jouluaskareista. Monet suuntaavat laskettelemaan tai viettävät aikaa perheen kanssa. Luistelu on myös suosittua ajanvietettä. Kotona rentoudutaan kuunnellen joulumusiikkia ja leivotaan herkkuja, kuten pipareita ja joulutorttuja. Perheen kanssa vietetty aika on arvokasta, ja yhdessä nautitaan perinteisistä jouluruuista. 

Joululomalla märskyläiset arvostavat myös kiireettömyyttä ja rauhoittumista. Moni nauttii pitkistä kävelyistä talvisessa luonnossa tai uppoutuu hyvän kirjan pariin. Yhteiset hetket perheen ja ystävien kanssa ovat lomapäivien kohokohtia, oli kyseessä sitten leppoisa lautapeli-ilta tai yhdessä kokkailu. Loman aikana latautuu niin mieli kuin kehokin, valmiina uusiin haasteisiin ja arjen askareisiin. Märskyläisten joululoma on täynnä lämpöä, iloa ja talvista tunnelmaa!

Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments