Riisipuuro kuuluu monen jouluun. Sosiaalisessa mediassakin on mainostettu uutta hittipuuroa Tuomaan markkinoilla. Mutta miten Märskyn oma riisipuuro pärjää arvostelussa? Lähdimme selvittämään asiaa.
Arvioimme koulun riisipuuron makua, koostumusta ja ulkonäköä.
Riisipuuro maistui yksinään aika tavanomaiselta. Ilman kanelisokeria se luultavasti jäisi pahasti jalkoihin verratessa sitä muihin puuroihin. Kanelisokeri toi sopivasti makeutta.
Koostumus jäi hieman vellimäiseksi. Itse riisien palat olisivat voineet olla hieman kovempia, sillä nyt puuro jäi liisteriksi lusikoidessa. Ulkonäöllisesti puuro näytti hyvältä ja houkuttelevalta. Kanelisokeria sai itse annostella niin paljon kuin halusi, koska se oli erikseen kulhoissa. Tästä plussaa. Jouluun olisi sopinut mainiosti myös piparit kylkeen, jotka jäivät nyt uupumaan.
Saimme myös muutaman kommentin toisen vuoden opiskelijoilta:
“Ihan hyvää, mutta tekstuuri on vähän jännä. Kanelisokeri on hyvää.”
“Oikein hyvää. Täyte tekee tästä paremman. Siis kanelisokeri.”
“Maukasta ja makeeta, 4/5!”
Arvostelumme perusteella Märskyn riisipuuro oli oikein onnistunut kouluruoaksi. Harmillisesti puuro ei ollut kovin täyttävää eikä ravinteikasta. Tänä vuonna viimeinen koulupäivä oli normaalin pituinen, joten moni saattoi joutua turvautumaan ostettuihin eväisiin. Riisipuuro kuitenkin nostattaa jokaisen joulutunnelmaa ja lämmittää mieltä!