Eräänä kauniina päivänä, kun neljäs koeviikko vielä vyöryi päällemme ja olimme lähes lopun uupuneita sen aiheuttamasta stressistä, päätimme ottaa megalomaanisen irtioton kouluasioista ja suunnata kurssimme yhteiselle Kiasman-vierailulle Jounin, Veeran ja muun joukon kanssa. Heti kun olimme selvinneet Kiasman pyörivistä lasiovista kynnyksen yli sisälle rakennukseen, nykytaiteen museon hengellinen ilmapiiri valtasi kehomme ja positiivisia energiaväreitä syöksyi luoksemme ilmaa halkoen ohjuksen tavoin suoraan kehomme tunnereaktioista vastaaviin mantelitumakkeisiimme.
Noustuamme portaita ensin kolmanteen kerrokseen törmäsimme värikkääseen mammutin karvateokseen. “ Taiteilijan aistini pääsivät ulos kuorista ”, Olli kommentoi tutkittuaan lähemmin koko huoneen ilmatilan täyttänyttä karvakasaa. Tässä vaiheessa muut ryhmäläisemme eivät vielä tienneet, mitä oli tulossa ja millaisia taiteilijasielujen kanssa he oikeastaan liikkuivat.
Kaikki muuttui, kun saavuimme toiseen kerrokseen. Heti alkutöiksemme pääsimme pensselin varteen ja piirtämään taiteilijoille luotujen vapauksien rajoissa omat näkemyksemme edessä töljöttävästä mallinukesta. Kolmikosta suurimman inspiraation sai aikaan lähes Gallen-Kallelan Sammon puolustuksen veroisen taidepläjäyksen paperille tuottanut Niklas, joka kommentoi teostaan: “ No, tuli siinä pikku kikkaa yritettyä.”
Seuraavaksi laitoimme kroppaa peliin esittämällä vielä koko ryhmälle unohtumattoman taideteoksen lavalla huojuen, huutaen ja hoiperrellen raikuvien aplodien saattelemana. Selvittyämme kirkkaiden salamavalojen välkkeestä takaisin muiden joukkoon laskeuduimme vielä kerroksen alaspäin, jossa kolmikkomme suloääni Akseli oli suunnitellut rauhoittavan rentoutushetken nojatuoleissa. Retken aikana onnistuimme täysin unohtamaan kaiken kiireen ja keskittyimme tauotta nauttimaan elämästä.
Teksti ja kuvat: Olli, Niklas ja Akseli, kulttuurikurssilaiset