TEKSTI JA KUVAT: KRISTA TATTARI, EEVA TERVOMAA JA NIINI TOIVOLA
Perjantaina 8.9.2017 Käpylän Koskelantien kentällä järjestettiin jalkapallo-ottelu. Ystävyysottelussa vastakkain pelasivat Märskyn oppilaista koottu joukkue ja kirjailijoiden oma joukkue FC Kynä. Ystävyysottelun tarkoituksena oli levittää lukemisen tärkeyden sanomaa. Samaisena päivänä vietettiin myös kansainvälistä lukutaitopäivää.
Peli pelattiin kahdessa kahdenkymmenen minuutin mittaisessa puoliajassa. Tunnelmaa piti koholla Märskyn oma rytmiryhmä. Ottelu lähti vauhdikkaasti käyntiin. Puolustus oli tiukkaa, ja maalivahdit olivat hereillä.
Pääsimme haastattelemaan paria Märskyn joukkueessa pelannutta opiskelijaa, ja he kuvailivat FC Kynää yllättävän kovaksi vastukseksi. “Ei päästy oikein paikkoihin, mutta kyllä se varmaan siitä”, yksi opiskelijoista kommentoi. Kirjailijat onnistuivatkin tekemään avausmaalin ensimmäisellä puoliajalla. Tauolla ennen toista puoliaikaa katsojia viihdytettiin pienellä taukojumpalla. Musiikinkurssilaisista kootun rytmiryhmän säestyksellä yleisö pääsi osallistumaan yksinkertaiseen tanssiin. Tämän jälkeen tiukkaa peliä päästiin jatkamaan.
Toisella puoliajalla peli keskittyi enimmäkseen FC Kynän puolustuspäätyyn. Puolustajat ja maalivahti olivat kuitenkin hereillä, ja Märskyn joukkueen tasoitusmaali nähtiin vasta ottelun viimeisillä sekunneilla. Jännittävä ottelu päättyi loppujen lopuksi lukemiin 1-1. Yksi Märskyn joukkueen pelaajista huomautti, että “kirjailijat on näköjään kovia myös tuolla kentällä”. Ystävyysottelu päättyi iloisissa merkeissä, ja lopuksi palkittiin vielä molempien joukkueiden parhaat pelaajat.
Ystävyysottelun pääajatuksena oli muistuttaa lukemisen tärkeydestä. Lukeminen ei ole koskaan turhaan vietettyä aikaa, vaan lukeminen rikastuttaa elämää monilla eri tavoilla, kuten empatialla ja kielitaidon paranemisella. Eräs Märskyn joukkueen pelaajista totesi lukemisen olevan tärkeää: “Se sivistää ja auttaa ymmärtämään asioita.” Lukeminen parantaa myös yhteisöllisyyttä, koska ihmisillä on siten jotain, mistä puhua keskenään.
Vaikka lukeminen koetaan tärkeäksi, haastattelemamme oppilaat kertoivat, että he eivät juurikaan ehdi lukea vapaa-ajallaan muuta kuin koulukirjoja. Tämä johtuu muun muassa tiukoista treeniaikatauluista. Lukutaito ei kuitenkaan ole aivan itsestäänselvyys. Se on etuoikeus, joka avaa monia mahdollisuuksia elämässä, kuten mahdollisuuden kouluttautua. Ympärillämme on rajaton määrä tietoa, johon voimme päästä käsiksi lukemisen avulla. Hyödyntäkäämme siis tämä ainutlaatuinen tilaisuus!
Peliä seuraamaan tulleet märskyt olivat tuoneet mukanaan kannustusjulisteita, joista yksi jäi hyvin mieleen: “Lukeva märsky ei sammaloidu.” Tarvitsemme lukemisen taitoa sekä opiskelussa että vapaa-ajalla esimerkiksi sosiaalisen median kriittiseen tulkintaan. Lukemisen ei kuitenkaan tulisi olla pakkopullaa, vaan nimenomaan inspiroida ja antaa uusia ajatuksia. Ilman säännöllistä lukemista jopa märskyläiset saattavat sammaloitua.