Märskyn tytöt jatkoon jalkapallon välisarjaturnauksesta torstaina 27.10.

TEKSTI: HENNA RAATIKAINEN

KUVA: ANNA-MARIA LEHTONEN

Torstaiaamu alkoi synkästi ja sateisesti, mutta silti Märskyn joukkue saapui energisenä ja motivoituneena HS-areenalle heti aamusta. Joukkue alkoikin nopeasti lämmittelemään ja odottamaan innolla ensimmäistä peliä.

Märskyn ensimmäinen peli oli TYKiä vastaan, ja peli alkoikin nopeasti vastustajan saadessa ujutettua kaksi palloa Märskyn joukkueen verkkoon. Märsky kuitenkin jatkoi peliä entistä vahvemmin ja sai ensimmäisen puoliajan aikana tehtyä yhden maalin. Toinen puoliaika alkoi siis 2-1-tilanteesta TYKin eduksi. TYK sai taas aika nopeasti pallon liikkumaan omilla hyvällä syöttelyllään ja näin tehtyä taas kaksi maalia lisää. Märskyn tytöillä kuitenkin intoa riitti, eikä ilman kunnon taistelua luovutettaisi. Märsky saikin hyvän yhteispelin ansiosta nopeasti tykitettyä kaksi palloa TYKin verkkoon, ja näin jännitys palautui entistä suuremmin kentälle. Pian Märskyn tytöt saivat tehtyä vielä yhden maalin ja näin oli päästy tasoihin. Märsky pelasi pelin tarmokkaasti viimeiseen sekunttiin asti, mutta peli päättyi loppujen lopuksi tasapeliin 4-4.

Seuraavaan peliin lähdettiin hyvällä fiiliksellä ja luottavaisin mielin. Brändö kuitenkin osoitti heti pelin alkuun, että taitoa joukkueesta löytyy eikä häviö ollut heillä mielessä. Märsky kuitenkin pelasi täysillä ja saikin luotua muutamia hyviä maalipaikkoja, mutta Brändö selkeästi hallitsi peliä vahvalla syöttelyllä ja hyvällä kommunikaatiolla pelaajien kesken. Märskyn tytöt puolustivat hyvin eivätkä päästäneet Brändöä kovin helposti maalille. Peli kuitenkin päättyi Brändön voittoon 12-0. Samoihin lukuihin päättyi myös Brändön peli TYKiä vastaan. Näistä peleistä jatkoon lähti siis Brändö ja toinen jatkopaikka olisi arvan päätettävissä. Arpa kääntyi lopulta Märskylle.

Arpa kääntyi Märskylle, ja pääsimme finaaliin. Onnettarena toimi TYK:n liikkamaikka Outi Laihanen-Risto.

Arpa kääntyi Märskylle, ja pääsimme finaaliin. Onnettarena toimi TYK:n liikkamaikka Outi Laihanen-Risto.

 

 

Torstaina Märskyn joukkueessa pelanneet: 

af Forselles Mona, Alanko Anni, Karvonen Anna, Koivumäki Sanna, Kojo Sonja, Reinikainen Oona, Sarkkinen Paula,  Turunen Siiri ja Wikström Rosa

 

 

 

 

Aihe(et): Ei kategoriaa, Lajiesittelyt, Oppilastöitä Avainsanat: , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *