Sain mahdollisuuden lähteä tutustumaan kahdeksi viikoksi Hollannissa toimivaan Papendalin urheilukeskukseen Erasmus+-hankkeen avuin. “Olympic Training Centre Papendal” on suurin Hollannin neljästä eliittiurheilun ja koulutuksen keskuksista. Siellä on monen lajin, kuten lentopallon, BMX:n, nyrkkeilyn ja jousiammunnan akatemioita sekä maajoukkuetoimintaa. Lisäksi alueella toimii urheilulääkärikeskus Sport Medical Center Papendal ja HAN Universityn urheilulinja, jossa voi opiskella kandin sekä maisterin tutkinnot. Papendalin urheilukeskuksessa on kaikki, mitä urheilija voi koskaan tarvita. Keskuksen erilaisiin tiloihin on panostettu, jotta urheilu ja opiskelu onnistuvat mutkitta.
Itse käsipalloilijana pääsin tutustumaan Papendalin käsipalloakatemian arkeen yhden Suomen käsipalloakatemian valmentajan sekä toisen pelaajan kanssa. Sekä Suomen että Hollannin käsipalloakatemioiden tarkoituksena on luoda vahvoja ja taitavia yksilöitä, jotka pärjäävät lajissaan kansainvälisesti sekä ovat valmiita kovemman tason treenaamiseen ulkomailla. Matkan tarkoituksena oli nähdä, miten hollantilaiset opiskelijat yhdistävät opiskelun ja tavoitteellisen urheilun, sekä minkälaista opiskelijakulttuuri on Hollannissa. Opiskelijat asuvat Papendalissa omissa pienissä asunnoissaan yhteisöllisessä kerrostalossa ja ruokailevat urheilukeskuksen kanttiinissa. Arki on melko hektistä, ja tavallinen päivä käsipalloakatemialaisena näyttää seuraavalta:
6.30: Aamupala
7.00–9.30: Salitreeni
N. 10.00–14.00: Koulua
15.30–17.30: Käsipallotreeni
18.00: Päivällinen
Keskustelin usean akatemialaisen kanssa heidän arjestaan ja siitä, miten hollantilainen koulusysteemi toimii. Akatemialaiset ovat 15-20-vuotiaita opiskelijoita, jotka ovat itse valinneet, mitä he haluavat opiskella. He kertoivat, että Hollannissa Suomen peruskoulututkintoa vastaavan koulutuksen jälkeen saa valita alan, johon haluaa kouluttautua. Akatemiassa oli esimerkiksi huonekalusuunnittelua, markkinointia, liikuntatieteitä sekä erityisopettajaksi opiskelevia urheilijoita. Kaikki eivät opiskelleet Papendalin urheilukeskuksessa, joten osa lähti aamutreenien jälkeen lähikaupunkiin Arnhemiin koulupäiväksi.
Itse pääsin tutustumaan Papendalissa toimivan HAN Universityn “Academy of Sports and Exercise” -urheilulinjaan. Yhden koulupäivän aikana oli kolme oppituntia. Päivän ensimmäisellä tunnilla tutustuttiin urheilumarkkinointiin. Opiskelu tapahtui hollannin kielellä, jota en itse ymmärrä ollenkaan, joten en juurikaan pystynyt osallistumaan opiskeluun. Toisella tunnilla lähdimme salille ja kävimme läpi erilaisia perusliikkeitä, kuten rinnallevetoa ja etukyykkyä. Tarkoituksena oli käydä liikkeiden tekniikat tarkkaan läpi, jotta opiskelijat voisivat tulevaisuudessa käyttää niitä työssään esimerkiksi liikunnanopettajana. Kolmannella ja päivän viimeisellä tunnilla pohdittiin henkilökohtaista kehitystä. Luennointi tapahtui jälleen hollanniksi. Koulupäivä ei hirveästi eronnut suomalaisesta; suurimpana erona oli se, että hollantilaiset opiskelijat eivät syö lounasta koululla. Hollannissa ei muutenkaan ole tapana syödä lämmintä lounasta, joten opiskelijoilla on aina omat eväät mukana.
Treenaaminen akatemiassa ei eronnut fysiikkatreeneissä juurikaan, mutta pallotreenit olivat hieman erilaiset. Hollannissa tempo oli nopeaa, ja itselleni maalivahtina konkreettista oli, että jokaisissa treeneissä oli paikalla maalivahtivalmentaja, mikä ei aina ole Suomessa mahdollista. Aluksi pelkäsin, että en pärjäisi, mutta nopeasti totuin kuitenkin treenien vauhdikkuuteen. Nautin treenaamisesta, sillä treeneissä vallitsi rento ilmapiiri, mutta kuitenkin keskityttiin olennaiseen. Lisäksi kaikki urheilijat ja valmentajat olivat hyvin vastaanottavia ja iloisia, että olimme heidän kanssaan treenaamassa, joten en kokenut turhaa stressiä ja jännitystä sopeutumisesta. Fysiikkatreeneissä keskityttiin paljon yläkropan voimaan ja saliharjoituksissa pyrittiin tekemään myös lajikohtaista voimaa pelipaikkakohtaisesti.
Treenaaminen akatemiassa ei eronnut fysiikkatreeneissä juurikaan, mutta pallotreenit olivat hieman erilaiset. Hollannissa tempo oli nopeaa, ja itselleni maalivahtina konkreettista oli, että jokaisissa treeneissä oli paikalla maalivahtivalmentaja, mikä ei aina ole Suomessa mahdollista. Aluksi pelkäsin, että en pärjäisi, mutta nopeasti totuin kuitenkin treenien vauhdikkuuteen. Nautin treenaamisesta, sillä treeneissä vallitsi rento ilmapiiri, mutta kuitenkin keskityttiin olennaiseen. Lisäksi kaikki urheilijat ja valmentajat olivat hyvin vastaanottavia ja iloisia, että olimme heidän kanssaan treenaamassa, joten en kokenut turhaa stressiä ja jännitystä sopeutumisesta. Fysiikkatreeneissä keskityttiin paljon yläkropan voimaan ja saliharjoituksissa pyrittiin tekemään myös lajikohtaista voimaa pelipaikkakohtaisesti.
Teksti ja kuvat: Ilona Kosonen