Kaatuuko seinät jo kotona päälle? Näillä kotivinkeillä saat työnnettyä seinät takaisin pystyyn ja saat uutta ajateltavaa karanteenin ajan.
1. Ulkoilu ja liikunta
Olisi hyvä ulkoilla ja liikkua kaiken kotona sisällä kökkimisen lisäksi. Edes pieni happihyppely päivässä tekee jo ihmeitä tässä tilanteessa. Hyvä tapa aloittaa päivä on käydä aamulla ulkoilemassa tai treenata kotona. Sen avulla kroppa herää ja on paljon virkeämpi, mikä vaikuttaa myös esimerkiksi opiskeluun tai työntekoon. Jos haluaa urheilla enemmän, netistä löytyy hyvin erilaisia treenejä kaikenlaisille liikkujille. Voi hyvin myös muokata omia treeniohjelmia tähän tilanteeseen sopivaksi. Vain mielikuvitus on rajana!
Ulkoilu voi myös olla hyvä tapa nähdä ystäviä. Kaverin kanssa kävely- tai pyörälenkit voivat olla kivaa vaihtelua ja samalla saa vaihdettua hyvin kuulumisia. On kuitenkin tärkeää muistaa pitää riittävästi etäisyyttä ja ulkoilun jälkeen pestä kädet.
2. Yhteydenpito
Vaikka fyysisesti muiden ihmisten tapaaminen tässä tilanteessa ei ole paras vaihtoehto, voi yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin pitää muillakin keinoilla. Puhelut esimerkiksi isovanhempien kanssa tai videopuhelut kavereiden kanssa on hyvä tapa pitää kiinni sosiaalisuudesta.
3. Siivoaminen
Näin poikkeustilan aikaan kun kotona oleminen on lisääntynyt, on aikaa kurkistaa omiin kaappeihin ja katsoa, mitä kaikkea ne ovat nielleet. Sen voi aloittaa pienin askelin kaappi kerrallaan, jos ei halua hypätä kerralla syvään päähän käymällä kaikkia heti läpi. Kaappien lisäksi kannattaa käydä läpi myös puhelimeen ja tietokoneelle kertyneet turhat kuvat ja tiedostot.
4. Lukeminen
Näin lukiolaisena muidenkin kuin koulukirjojen lukeminen saattaa unohtua kaiken kiireen ja hektisen elämän takia. Lukemisen avulla saa helposti omat ajatukset muualle uppoutumalla kirjan maailmaan. Jos perinteinen lukeminen ei luonnistu tai hyvää kirjaa ei kotoa löydy, kannattaa kokeilla äänikirjojen kuuntelua tai e-kirjojen lukemista.
5. Uusien taitojen / asioiden opettelu / kokeilu
Nyt kun on vähemmän arkisia asioita tehtävänä ja paljon ylimääräistä aikaa, voi hyvin opetella tai kokeilla jotain uusia taitoja. Tällaisia voivat olla esimerkiksi neulominen, uudet liikunnalliset asiat, kuten käsilläseisonta tai käsilläkävely, jonkin soittimen soittaminen, uuden kielen opettelu tai vaikka temppujen opettaminen koiralle.
Uuden taidon opettelu voi viedä paljon aikaa, minkä takia se voi olla täydellistä aloittaa tässä tilanteessa!
6. Ruoanlaitto ja leipominen
Uusien ruokien kokeilu voi olla hauskaa ja samalla voi löytää vaikka uusia suosikkiruokia, joita voi hyödyntää myös myöhemmin arjessa.
Netistä löytyy paljon erilaisia ohjeita leivontaan; olit sitten aloittelija tai kokenut leipuri, löydät varmasti juuri sinulle sopivat reseptit, joilla saat piristystä päiviisi.

7. Rentouttavaa ajanvietettä
Palapelit ovat hauska ja vähän erilainen tapa kuluttaa ylimääräistä aikaa. Hyvän ajanvietteen lisäksi siinä saa myös aivoille tekemistä. Muita aivotyötä vaativia ajanvietteitä ovat esimerkiksi sanaristikot ja sudokut. Piirtäminen, värittäminen tai maalaaminen voivat olla hyviä vaihtoehtoja, joiden ajaksi voi unohtaa kaiken muun ja antaa aivojen levätä.

8. Netflix-suosituksia
Vaikka on tärkeää pysyä aktiivisena, on joskus myös hyvä rentoutua ja katsoa vaikka elokuvia tai sarjoja. Tässä muutamia esimerkkejä mitä voimme suositella:
- Oikeesti aikuiset 1&2
- Love wedding repeat
- Northern Rescue
- Sherlock
- Insatiable
- Outer banks
- Rahapaja
- Lucifer
Teksti: Laura Ojala ja Hanna Juntheikki