Kämppikseni kävi katsomassa Kinky Boots -musikaalin ja tuli sieltä kotiin hehkuttaen esitystä maasta taivaisiin. Pari päivää myöhemmin luin myös Hesarista mielettömät arviot. Menimme perheeni kanssa katsomaan sitä siis korkein odotuksin. Usein voi olla haastava mennä katsomaan esimerkiksi noin korkeat arviot saanutta musikaalia, sillä sen nähtyään voi tuntea itsensä pettyneeksi, mikäli esitys ei vastaisikaan asetettuja odotuksia. Tämä musikaali oli kuitenkin kaikkien kehujen arvoinen!
Musikaali oli erittäin moderni, ja näyttelijöiden roolit olivat mielettömän hyvin vedetty. Pohdimme jopa äitini kanssa, että päähenkilön, Lolan, on täytynyt osata kävellä korkokengillä jo aiemmin. Niin ei kuitenkaan ollut, vaan näyttelijä oli opetellut korkokenkäkävelyn pelkästään tätä kyseistä roolia varten. Käsittämätöntä! Musikaalissa oli myös hoidettu suomennokset hyvin, eikä niistä jäänyt ”käännetty” fiilis.
Ensimmäisen puoliajan jälkeen oli jopa sellainen olo, että mitä tässä enää voi tapahtua? Toinen puoliaika oli kuitenkin aivan yhtä hyvä ja vastasi kaikkia annettuja odotuksia erittäin hyvin. Kaikki mukana olleet pikkuveljestäni enooni olivat fiiliksissä show’n jälkeen, minä mukaan lukien.
Erityisesti nykyajan maailmassa Kinky Boots on mielestäni loistava mielipiteitä muokkaava esitys, jossa uhkarohkeista unelmista tehdään totta. Show vei täysin mukanaan, eikä ihme, että se sai raikuvat aplodit ja vislaukset yleisöltä. Olen ollut katsomassa useampia musikaaleja, niin Suomessa kuin ulkomaillakin, mutta tämä oli ehdottomasti yksi parhaimmista, jonka olen koskaan nähnyt!
Teksti ja kuva: Aino Sadeniemi, kulttuurikurssilainen