Teksti: Venla Hirvenoja ja Tino Hynynen Kuva: Estonian Foreign ministry CC-BY Unesco-kurssin Tallinnan vierailun aikana kävimme Tallinnan synagogassa. Synagoga valmistui kymmenen vuotta sitten toisen maailmansodan aikaisissa pommituksissa rikki menneen vanhan synagogan tilalle. Ennen nykyisen yksityisesti rahoitetun synagogan valmistumista, Tallinna oli Euroopan ainoa pääkaupunki ilman synagogaa. Päästyämme sisään synagogaan poikien piti laitta kipa päähän uskonnollisista syistä. Synagogaa on kehuttu Euroopan hienoimmaksi ja olihan se hieno.Lue lisää…

  Teksti: Sanni Kosunen Osallistuin kesällä 2017 Lions Clubin järjestämään nuorisovaihtoon Virginian osavaltiossa USA:ssa. Kesävaihto kesti noin kuukauden, joista kaksi ensimmäistä viikkoa vietimme omissa isäntäperheissä ja toiset kaksi kansainvälisellä leirillä, jonka aikana saimme tietoa niin yhdysvalloista kuin muiden maiden kulttuureista. Jo vaihdon kahden ensimmäisen viikon aikana huomasin englannin kielen puhumis rohkeuteni kasvaneen huomattavasti, eikä lauseita tarvinnut miettiä enää päässä etukäteen. Koska host perheessäni oli myös puolalainen nuorisovaihtoon osallistuva henkilö, tuliLue lisää…

Teksti ja kuvat: Mona af Forselles Moikka! Olen toisen vuoden opiskelija Mona Märskystä. Elokuussa koulun alkaessa perusrutiinit alkoivat. Aikainen herätys, kassi täpötäyteen pakattuna treenikamoja ja koulukirjoja. Nopeasti lähimmälle juna-asemalle ja K-junalla kohti Pasilaa. Edessä olisi aamutreenit ja niiden jälkeen muutama tunti koulussa. Rutiineihin palaaminen tuntui hyvältä, mutta aina välillä on kiva kokeilla jotain erilaista. Ensimmäisen jakson jatkoin aiemmalla kaavalla, mutta käynnissä oleva toinen jakso tulisi olemaan aivan erilainen. Sunnuntaiaamuna koneeniLue lisää…

TEKSTI JA KUVA: KRISTA TATTARI, EEVA TERVOMAA JA NIINI TOIVOLA Haastattelimme Märsky vs. FC Kynä -ystävyysottelun jälkeen viittä kirjoittamisen parissa työskentelevää miestä: Mika Wickströmiä, Markku Rönkköä, Kalle Virtapohjaa, Antero Tiittulaa sekä Juha Kanervaa. Kysyimme heiltä kirjailijan ammattiin, kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyviä kysymyksiä ja saimme selville monta hyvää syytä lukea ja kirjoittaa. Kirjailijat olivat heti innokkaita lähtemään mukaan ystävyysotteluun ja olivat otettuja saadessaan Märskyltä kutsun. Kaiken kruunasi se, että pelattiin hyvänLue lisää…

TEKSTI JA KUVAT: KRISTA TATTARI, EEVA TERVOMAA JA NIINI TOIVOLA Perjantaina 8.9.2017 Käpylän Koskelantien kentällä järjestettiin jalkapallo-ottelu. Ystävyysottelussa vastakkain pelasivat Märskyn oppilaista koottu joukkue ja kirjailijoiden oma joukkue FC Kynä. Ystävyysottelun tarkoituksena oli levittää lukemisen tärkeyden sanomaa. Samaisena päivänä vietettiin myös kansainvälistä lukutaitopäivää. Peli pelattiin kahdessa kahdenkymmenen minuutin mittaisessa puoliajassa. Tunnelmaa piti koholla Märskyn oma rytmiryhmä. Ottelu lähti vauhdikkaasti käyntiin. Puolustus oli tiukkaa, ja maalivahdit olivat hereillä. Pääsimme haastattelemaan pariaLue lisää…

Teksti ja kuvat: Juliaana Astrén Aloha! Olen toisen vuoden opiskelija Märskyssä ja tästä lukuvuodesta vietin kaksi jaksoa Havaijilla. Lapsesta asti vaihto-oppilaaksi Amerikkaan lähteminen on ollut mielessä, mutta yläasteen lopussa ajattelin, että lämpimämpään osavaltioon pääseminen olisi unelma, mutta maata tarkemmin kohdetta ei voi valita vaihto-oppilasohjelmissa. Havaijista en tiennyt juuri mitään entuudestaan, mutta juteltiin äitini kanssa puolivitsillä, että se olisi unelmakohde asua ja hän googlasi: “vaihto-oppilaaksi Havaijille”. Haulla löytyi EF:n ilmoitus ohjelmastaLue lisää…

 Mitä kaikkea RUPAssa oikein tehdään….? Joni Juntto teki mm. seuraavanlaisen tekstityksen omaan kuvasarjaansa Saksan leirikoulusta. Tästä pääset diaesitykseen.Lue lisää…

Airi Nevalainen osallistui Saksan leirikouluun. Soveltavan kurssin suorittamiseen leirikoulun yhteydessä kuuluui linkin takaa löytyvä työ, jossa selvitetään saksaksi, miten hakea opiskelemaan Saksaan.Lue lisää…

Så här tyckte våra elever om Jürgen Rooste som besökte vår skola den 20 april 2017. Verneri Mattila: Jürgen Rooste är en estländsk diktare. Han kom till vår skola för att berätta lite om poesi och han läste upp ganska många av sina dikter till oss. Min favoritdikt var “Laulava luuranko” därför att dess rytm var smittsam och Jürgen presenterade den så bra. Andra teman var bland annat Estland ochLue lisää…

Runot: Sabia Miah Kurssilla ENA3 opiskelijat saivat tehtäväksi kirjoittaa runoja englanniksi. Ohessa pieni näyte sadosta. Ensimmäinen runo on japanilaisen haikun inspiroima, toinen on vapaamuotoisempi. 1) The sky is crying The heavens are sobbing It’s rainingLue lisää…

  Teksti: Venla Kokkinen ja Paula Sarkkinen Kuvat: Mervi Moisala Koulussamme vieraili 9.1.-13.1.2017 opettajia ja opiskelijoita ystävyyskoulustamme Potsdamista Friedrich Ludwig Jahn -urheilukoulusta ja sain olla heidän oppaanaan…. Olin vastaanottamassa opiskelijoita koulullamme maanantai-iltapäivänä. Esittelimme heille koulua, tutustuimme toisiimme ja söimme yhdessä. Nuoret olivat todella kiinnostuneita Märskyn toimintatavoista, laajasta kirjosta eri lajien urheilijoita ja Märskyjen arjesta. On aina innostavaa tavata nuoria, jotka elävät toisessa maassa ja kulttuurissa ja joiden elämä on kuitenkinLue lisää…

Teksti ja kuvat: Jonna Salmi, Verna Vuorinen, Jasmin Kuusiniemi, Emma Jäntti,  ja Kiia Toivonen Lauantaina päivä alkoi esitelmillä, jotka olimme pienissä ryhmissä jo Suomessa valmistelleet. Aiheina oli Málagan nähtävyyksiä, ja esitysten päätteeksi vierailimme mm. ihmisiä ja ruokaa täynnä olleessa kauppahallissa, sekä kauniissa Parque de Málagassa. Matka jatkui vielä Picasso-museoon, josta suuntasimme lounaalle- lautasilta löytyi espanjalaiseen tapaan esimerkiksi paellaa ja tapaksia. Ruoan jälkeen suurin osa ryhmästä hyödynsi muutaman tunnin vapaa-ajan shoppailemalla kaupunginLue lisää…