Minulta, Antti Ainoalta, kysyttiin, millaista on itsenäinen opiskelu ulkomailla. Kävin Berliinissä ja Brasiliassa vuonna 2024 koulun aikaan. Tässä blogissa kerron, millaista se on ollut ja vastaan kysymyksiin.
Miten opiskelu ulkomailla eroaa opiskelusta Suomessa?
Ulkomailla ei ole opettajaa, joka pitäisi sinulle oppitunnin. Ulkomailla joutuu myös opiskelemaan itsenäisesti, mutta totta kai opettajan antamalla materiaalilla. Minä itse koen opiskelun normaaliksi, koska se on samanlaista kuin opiskelisi luokassa. Toisille se on totta kai eri.
Onko ulkomailla opiskelusta mitään positiivisia tai negatiivisia kokemuksia?
Ainut miinuspuoli, jonka olen kokenut on, ettei ole opettajaa, jolta kysyä apua. Samaan aikaan tämä on oma plussansa, koska joudun soveltamaan tehtäviä ja opin itse ymmärtämään ja tekemään.
Kun olit ulkomailla ja halusit nähdä paikkoja ja viettää vapaa-aikaa, miten ehdit koulutehtävien kanssa?
Molemmat matkoista olivat todella ”kiireisiä”, sillä meillä oli selkeä suunnitelma siitä, minne haluamme mennä ja mitä haluamme nähdä ja tehdä. Suunnitelmat olivat onneksi aina enemmänkin aamu- ja iltapäivän aikaan, joten illemmalla pääsi aina opiskelemaan. Myös jotkut kolot keskellä päivää antoivat mahdollisuuden muutamalle matikan tehtävälle tai lyhyen esseen kirjoittamiseen.
Jos saisit mahdollisuuden lähteä taas opintomatkalle jonkin toimialan avulla, lähtisitkö? Miksi? Miksi et?
Totta kai lähtisin! Vaihto-opiskelu ja ylipäätänsä ulkomaille meno on aina oma kokemuksensa ja siellä saa nähdä paljon ja pääsee oppimaan paljon. Se myös rentouttaa ja avartaa näkemystä maailmasta.
Opintomatka on oma elämyksensä ja kokemuksensa. Siellä pääsee mm. tutustumaan kaikkeen uuteen, näkemään hienoja nähtävyyksiä, sekä oppimaan asioita kulttuurista, maasta ja ihmisistä. Jos siis saat mahdollisuuden, niin kannustan ehdottomasti lähtemään matkalle mukaan!
Teksti ja kuvat: Antti Ainoa