Ykkösten valapäivä

Märskyn reippaat tutorit järjestivät Märskyn ykkösvuoden opiskelijoille perinteisen valapäivän torstaina 10.10. juuri ennen syyslomaa. Kurkista, mitä valapäivä piti tänä vuonna sisällään.

Päivän suunnittelussa olivat olleet mukana tutoreiden ja tutoropettajien lisäksi koulun psykologi Stephanie. Valapäivä on koulun perinne ja siksi osa koulun virallista toimintaa. Valapäivän tarkoituksena on positiivisessa hengessä tutustuttaa ensimmäisen vuoden opiskelijoita toisiinsa ja viettää mukava iltapäivä yhdessä ja kohottaa Märsky-henkeä.

Märsky-hengen luomisessa totisesti onnistuttiin, sillä uimahallin palloilusalissa tunnelma kohosi pian kattoon. Iltapäivä alkoi jokaisen ryhmän suunnittelemalla tanssiesityksellä. Estradilla nähtiin muun muassa läkähdyttävä kuntopiiri, huikeita Bond-agentteja, riehakas tyynysota, kaunista hula-tanssia ja veikeä tiputanssikin. Pisteitä kerättiin myös tutustumispäivän Tiktok-videoilla.

Äänitaso nousi korkeuksiin, kun ykköset kilpailivat hauskassa laulukilpailussa. Harva ryhmänohjaaja oli ennen kuullut yhtä antaumuksella laulettua (huudettua) Frontside Ollieta.

Vannon kautta kiven ja kannon...

Ennen voittajien julistusta vannottiin tietenkin Märsky-vala. Onnea täyspäiväisestä märskyydestä, ykköset!

Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments