Elämää Onnentiellä

Olemme Kerttu Karresmaa, Milla Lehtomaa ja Viia Penttinen. Pelaamme kaikki jalkapalloa ja olemme ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Kaikki me tulemme eri kaupungeista. Kerttu on Kajaanista, Milla Forssasta ja Viia Hyvinkäältä. Lukion urheilulinjalle tuleminen jännitti jokaista jonkin verran. Uuteen kaupunkiin ja kouluun totuttautuminen vaati paljon keskittymistä ja kylmiä hermoja. Meitä kuitenkin auttoi näissä muutoksissa se, kun meistä tuli heti ystäviä. Pelaamme myös Märskyn joukkueessa jalkapalloa, joka osaltaan auttoi totuttelemista uuteen arkeen.

Onnentie on ollut jonkinmoinen haaste tässä syksyn aikana. Rakennus on aika kaukana meidän kodeistamme, ja käytämme julkisia liikennevälineitä liikkumiseen. Käpylä on aika syrjässä, joten koulumatkoihin menee kauan aikaa. Onnentie on aika pieni koulu, joten käytävillä on aina ruuhkaa ja joskus saattaa jopa joutua jonottamaan ulos luokasta. Kaikin puolin olemme kuitenkin viihtyneet Onnentiellä.

Kaikkeen tähän uuteen tottumiseen lisäksi on korona. Korona-aika on rasittanut opiskeluja maskisuosituksillaan ja turvaetäisyyksillään. Maskinkäytt ennätys päivässä taisi olla kahdeksan. Kun pääsee kotiin, on todella vapauttavaa ottaa maski pois ja hengittää raikasta ilmaa. Ensimmäinen jakso kuitenkin meni koronasta huolimatta hyvin, kun totuimme uuteen normaaliimme. 

Olemme kaikki siis sopeutuneet uuteen kouluun todella hyvin. Siihen ovat auttaneet paljon ihmiset Märskyssä ja niin sanottu Märsky-henki. Koulusta on saanut helposti uusia kavereita, ja suurin osa opettajista on mukavia. Vaikka elämä on todella erilaista verrattuna esimerkiksi viime vuoteen, olemme tyytyväisiä kouluun. Odotamme innolla sitä, millaiseksi arki muuttuu, kun päästään takaisin oikeaan Märskyyn.

Teksti: Kerttu Karresmaa, Milla Lehtomaa ja Viia Penttinen

5 4 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments